Kissan hankinnan ABC - Royal Canin - Kissanvuosi

Kissan hankinnan ABC

Kissan hankinnan ABC

Kissa on omistajalleen uskollinen ystävä ja rakas perheenjäsen, mutta myös runsaasti huolenpitoa kaipaava eläin, joka saattaa elää jopa 20-vuotiaaksi. Kissan hankintaa tulee aina pohtia perusteellisesti. Tälle sivulle on koottu muutamia tärkeimpiä seikkoja, jotka tulee ottaa huomioon kissan hankintaa harkittaessa.

Söpöstä pennusta kasvaa aikuinen

Kissanpennut ovat hellyttäviä, mutta pentuhuumassa tosiasiat unohtuvat helposti. Jokainen suloinen pentu kasvaa aikuiseksi melko nopeasti ja aikuinen eläin tarvitsee sinulta huolenpitoa ja hellyyttä ihan kuten pentukin. Kissan hankinta tarkoittaa aina vuosien sitoutumista, ja sen vuoksi kissan valitseminen on syytä tehdä huolellisesti.

Rotukissa vai maatiaiskissa

Jos päädyt ottamaan rotukissan, ota selvää eri rotujen ulkoisista ja luonne-eroista ja mieti miten ne vastaavat toiveitasi. Kissaroduista saa tietoa esimerkiksi yhdistyksiltä, kasvattajilta ja näyttelyistä. Rotukissa kannattaa aina hankkia asiantuntevalta kasvattajalta. Näin saat takuun kissan ulkoisista ominaisuuksista ja melko pitkälti myös luonneominaisuuksista. Maatiaiskissan perimää tai varhaisia elinoloja ei aina tiedetä varmasti, minkä vuoksi kissan lopullista ulkonäköä ja etenkin luonnetta saattaa olla hankala ennustaa.

Kaikkien kissojen perustarpeet ovat samat

Kissa on suhteellisen helppohoitoinen lemmikki ja se sopeutuu hyvin erilaisiin oloihin. Kaikkien kissojen perustarpeet ovat samat. Sillä tulee olla aina sopivaa ruokaa ja puhdas hiekkalaatikko tarpeiden tekemiseen. Kissa on eläimenä sosiaalinen ja sille täytyy pitää päivittäin seuraa. Lisäksi kissalla täytyy olla mahdollisuus toteuttaa sille luontaisia lajityypillisiä aktiviteetteja, kuten raapimispuu ja mahdollisuus tarkkailuun esim. ikkunan ääressä. Myös kissan terveydenhuollosta tulee huolehtia asianmukaisesti.

Sosiaalistaminen tärkeä osa kehitystä

Nuoren kissanpennun sosiaalistuminen toisen seitsemännen elinviikon välillä määrittelee pitkälti sen, miten kissa käyttäytyy täysikasvuisena. Kissa oppii pitämään normaaleina tänä aikana kohtaamiaan tilanteita. Tämän vuoksi on suositeltavaa, mikäli mahdollista, mennä vierailulle kissan syntymäkotiin. Näin saat arvokasta tietoa kissan taustoista ja siitä miten se on sosiaalistettu.

Takaisin etusivulle

Mieti myös näitä kysymyksiä:

  • Onko perheessä tai lähipiirissä allergioita?
  • Saahan kissa riittävästi huomiota?
  • Onko asuintilat riittävät myös kissalle?
  • Onko sinulla muita lemmikkejä?
  • Onko sinulla taloudellisesti varaa kissan ylläpitoon ja hoitoon?